Perinnebiotoopit ovat ovat perinteisten maankäyttötapojen, pääasiassa niiton, laidunnuksen ja lehdestyksen muovaamia ja ylläpitämiä alueita: niittyjä, ketoja, ahoja, hakamaita ja erilaisia luonnonlaitumia. Perinnebiotooppeja ei ole liioin muokattu eikä lisätty ravinteita eikä karjan lisäruokintaa. Olennaista on kuitenkin jatkuva mahdollisimman pitkään jatkunut hoito.
Karjan laidunnus sopivalla eläinmäärällä laitumen tuottoon nähden ja niitto sekä niittoheinän korjuu ovat luoneet suotuisat olosuhteet vaateliaille, valosta, lämmöstä ja avoimuudesta hyötyville kasvilajeille. Perinnebiotooppien kasvilajistolla on oma, näille elinympäristöille tyypillinen hyönteislajistonsa. Karjatalouden muuttuessa perinnebiotoopit ovat vähentyneet romahdusmaisesti. Elinympäristöjen katoamisen myötä myös monet kasvi- ja hyönteislajit ovat taantuneet.
Avoimet elinympäristöt vaihtelevat karuista kedoista reheviin niittyihin. Metsäisille perinnebiotoopeille tyypillistä on puuston ja niittymäisten kasvillisuuslaikkujen muodostama mosaiikkimainen rakenne, järeät puuyksilöt sekä monilajinen ja eri-ikäinen puusto.
Perinnebiotoopit tarvitsevat jatkuvaa hoitoa. Hoitamattomina perinnebiotoopit alkavat vähitellen rehevöityä ja kasvaa umpeen. Vaateliaat kasvilajit eivät pysty kilpailemaan rehevöitymisestä hyötyvien kasvilajien kanssa.
Avointen perinnebiotooppien hoito perustuu kasvukaudella syntyneen kasvillisuuden poistoon niittämällä tai laiduntamalla. Niitto on sopiva hoitomuoto avoimille perinnebiotoopeille. Niitto toteutetaan yleensä kasvien siementen kypsyttyä heinä-elokuussa. Niiton voi toteuttaa perinteisesti viikatteella tai koneellisesti. Nyrkkisääntönä kuitenkin on, että niittojäte tulee kerätä alueelta pois, jotta se ei pääse rehevöittämään kasvupaikkaa.
Laidunnus sopii hoitokeinona niin avoimille kuin puustoisille elinympäristöille. Laidunnuksen suunnittelussa tulee huomioida sopiva laidunpaine. Sopivan laidunpaineen määrittelee laiduneläinlaji ja -rotu sekä hoidettavan alueen kulutuksenkestävyys ja hoitotilanne. Laidunpainetta voi säädellä laidunkierron avulla. Eri laiduneläimet sopivat erilaisiin maastoihin sekä kuluttavat maastoa ja käyttävät kasvillisuutta ravinnokseen eri tavoilla.
Laidunnus sopii erityisen hyvin hoitokeinoksi merenrantaniityille. Merenrantalaidunnuksessa on monia erityishuomiota vaativia asioita kuten meriveden korkeusvaihtelut, aitaamisratkaisut, eläinten valvonta ja arvokkaan linnuston huomiointi. Mahdollisten hygieniahaittojen välttämiseksi laitumia ei tulisi sijoittaa liian lähelle uimarantoja. Rantalaiduntamisen vaikutuksia sekä hyviä esimerkkejä ja käytäntöjä on koottu Rantalaidun -hankkeen verkkosivuille sekä hankkeen tuottamaan tarinakarttaan.
Puustoisten elinympäristöjen hoitoon kuuluu laidunnuksen lisäksi puuston harventaminen poimintahakkuin sekä alikasvostaimien poistaminen. Puustoa voi hävittää myös lehdestämällä. Hakamailla jätettäviksi puiksi suositaan lehtipuita, mäntyjä ja katajaa. Puustoksi jätetään eri-ikäisiä ja -lajisia puita, kookkaita puuyksilöitä. Pökkelöt ja maapuut jätetään lahopuiksi. Hakkuutähteet poistetaan alueelta. Puustoisia perinnebiotooppeja ei lannoiteta tai ojiteta.
Perinnebiotooppien hoitoon ja kunnostamiseen on saatavissa monenlaisia rahoitusmahdollisuuksia. Tutustu rahoitusmahdollisuuksiin
Teksti T.M. 5.5.2023 tiedon mukaan. Tukiohjeet voivat päivittyä Ruokaviraston sivuille.
Tutustu Rantalaidun -hankkeen infograafeihin, joissa kuvataan laidunnetun ja hoitamattoman merenrantaniityn ravinteiden kiertoa.
