Kosteikon rakentaminen
Kosteikot ja laskeutusaltaat pidättävät valuma-alueelta tulevia ravinteita ja kiintoainetta. Niillä on myös vaikutuksia tulvien hallintaan, luonnon monimuotoisuuteen, riistalajiston elinolosuhteisiin ja maisemaan. Kosteikot pidättävät erityisesti kevään ja syksyn tulvahuippujen vesimassoja valuma-alueelle.
Mitoituksessa on huomioitava yläpuolisen valuma-alueen koko, jotta veden viipymä kosteikossa on mahdollisimman pitkä ja ravinteet sekä kiintoaine ehtivät laskeutua pohjaan. Vesiensuojelurakenteet perustetaan ojien kohtiin, jossa vedenvirtaus on luontaisesti hidasta.
Kosteikot ja laskeutusaltaat rakennetaan mieluiten patoamalla. Pohjois-Pohjanmaan alavilla mailla joudutaan usein myös kaivuutöihin. Allasalueilta saatavat maamassat käytetään mm. kosteikon saarekkeisiin, penkkoihin ja huoltoteihin. Kosteikossa on erikseen syvänteitä joihin kiintoaine ja ravinteet laskeutuvat. Virtausnopeutta hidastetaan ja veden viipymää altaissa pidennetään erilaisilla saarekkeilla. Kosteikon kasvillisuus käyttää kosteikon ravinteita hyödyksi. Kosteikkojen ja laskeutusaltaiden hoitotoimina ovat mm. kiintoaineiden tyhjentäminen ja niitto- ja raivaustoimet.
Kosteikon hoito
Kosteikkoja on perustamisen jälkeen hoidettava koska liiallinen rehevöityminen sekä pajujen ja niittymäisen kasvillisuuden hallitsematon kasvu saattaa tukahduttaa alueen nopeasti. Tärkeimpinä hoitotöinä ovatkin kosteikkoalueella raivaus ja niitto. Ensimmäisinä vuosina tulee rakennetun kosteikon toimivuutta ja rakenteita tarkastella erityisellä huolella. Luiskien ja huoltoreitin kuntoa ylläpidetään. Tarkastus tapahtuu keväällä lumien sulamisen jälkeen sekä kovien sateiden jälkeen ympäri vuoden. Korjaustoimenpiteitä tehdään tarpeen mukaan vuosittain. Myös rakenteiden toimivuutta tarkastellaan vuosittain.
Kosteikon reuna-alueet niitetään vuosittain ja niittojäte kerätään pois. Vedessä olevaa kosteikkokasvillisuutta niitetään noin 1–2 kertaa kymmenessä vuodessa. Kun niitot aloitetaan, niitetään kahtena peräkkäisenä kesänä, jonka jälkeen pidetään taas muutaman vuoden tauko. Kasvillisuutta niitetään kosteikossa laikuttaisesti työskentelysyvyydeltä 0,8–1,2 metriä. Näin saadaan alueelle avovesialueita. Kosteikon rakenteessa avoveden osuuden tulee olla 50 % ja kasvillisuuden osuuden 50 %. Liiallinen kasvillisuus aiheuttaa kosteikossa rehevöitymistä kun kasvillisuus lahoaa ja vapauttaa ravinteita kosteikkoon. Toisaalta kosteikossa oleva kasvillisuus käyttää myös kosteikkoon kerääntyviä ravinteita ja ohjaa veden kulkua.
Niittoajankohta on reuna- ja vesialueilla heinäkuun loppupuolelta elokuun alkuun. Niitetty vesikasvillisuus kerätään vedestä pois ja kompostoidaan, samoin reuna-alueiden niittojäte. Niittämällä saadaan niin reuna-alueiden kuin kosteikkoalueen kasvillisuutta monimuotoiseksi.
Reuna-alueille jätetään puustoa varjostamaan vesialueita. Tiheämpää pajukkoa raivataan vuosittain. Säästettävä puusto on monilajista. Puuston raivauksien osalta voidaan huomioida myös riistalinnuston elinoloja ja avata kosteikolle avoimia laskeutumis- ja nousulinjoja. Valmistuneella kosteikolla onkin tällä hetkellä maiseman ja luonnon monimuotoisuuden kannalta jätetty hyvin pensas-puustoryhmiä. Kosteikon hoidossa huomioidaan, että tällä hetkellä avoimena olevat ranta-alueet säilyvät avoimina. Umpeen kasvanut kosteikko ei houkuta lintuja laskeutumaan alueelle. Raivausajankohta puustolle on lintujen pesintäajan ulkopuolella. Raivausajankohta on vuosittain 15.7.–31.12. välisenä aikana. Monimuotoinen ja runsas eläinlajisto houkuttelee alueelle myös petoja, esimerkiksi minkkejä. Pienpetojen pyynti on kosteikolla tärkeää luonnonhoitoa ja sitä tehdään tarvittaessa vuosittain.
Kosteikon syviin osiin laskeutuneen liejun määrää voi tarkastella mittakepillä. Lieju on poistettava silloin, kun se uhkaa lähteä liikkeelle tulvavirtaamalla tai syväosa mataloituu liiaksi vähentäen veden viipymää kosteikossa. Lieju kaivetaan pois kuivana aikana ja läjitetään siten, ettei ravinteita valu takaisin vesiin. Ravinnepitoisen sedimentin voi levittää pelloille, se kalkitaan tarvittaessa. Kosteikkoon kertyvän liejun määrä tarkastetaan vuosittain esimerkiksi ennen kevät- ja syystulvia.
.
