Useimmiten kasvit saavat typpeä maasta sekä ammonium- että nitraattimuodossa, mutta osalla kasveista on kyky sitoa suoraan ilmasta typpeä itseensä. Palkokasveilla ja muutamilla muilla kasveilla on juuristossaan erityisiä typensitojabakteereja, jotka ottavat typpeä ilmasta typpimolekyyleinä. Sitojakasveja viljelemällä voidaan pienentää ravinteiden hävikkiä, sillä ne eivät sido enempää typpeä, kuin mitä kasvin kasvu edellyttää. Typen valmistaminen teollisesti kuluttaa runsaasti fossiilista energiaa (yleensä maakaasua), mikä aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä. Kemiallisen typpilannoituksen vähentäminen pienentää hiilidioksidipäästöjä etenkin teollisuudessa, parantaen samalla ravinneomavaraisuutta.
Typensidontakyky vaihtelee kasvuolosuhteiden mukaan. Esimerkiksi ravinnepuutokset, happamuus ja torjunta-aineet haittaavat typensidontaa. Mikäli lohkolla ei ole viljelty typensitojia vuosiin, ei typensidonta ole alkuun kovin tehokasta. Tällöin siemen voidaan ympätä hyväksi havaitulla bakteerikannalla. Apilalla ja herneellä ymppäys olisi järkevää tehdä happamassa maassa (pH alle 5,7), ja vuohenherneillä ja mailasilla se tulisi tehdä aina ennen kylvöä. Typensitojakasveja ei ole mielekästä lannoittaa runsaalla typellä, sillä kasvi sitoo ensisijaisesti lannoitteesta saamansa typen. Tämä estää biologisen typensidonnan usein kokonaan.
Hyviä typensitojia ovat esimerkiksi herneet, härkäpavut, rehumailanen, apilat ja valkomesikkä. Typensitojakasvit ovat tärkeitä erityisesti ravinto ja- rehukasveina, ja ne sisältävät paljon valkuaisaineita. Viljelykierrossa niitä voidaan lisäksi käyttää sekä viherlannoitteena, että ylläpitämässä maan kasvukuntoa. Palkokasveilla on voimakas juuristo, jolla on edullinen merkitys maan rakenteelle. Palkokasveja viljellään pääsääntöisesti aina seoksina. Tosin esimerkiksi lupiini ei siedä varjostusta, ja sen viljely puhdaskasvustona on perusteltua.
Biologisessa typensidonnassa on olemassa huomattavasti enemmän potentiaalia, kuin siitä tällä hetkellä hyödynnetään. Typensitojien avulla viljelyä voi muuttaa kestävämmäksi ilman suuria investointeja, ja niitä voidaan soveltaa aina kunkin tilan viljelykiertoon.
.
